maanantai 31. toukokuuta 2010

Hei, me ammuttiin!

Atraimen jo traditioksi muodostunut keväinen ampumapäivä järjestettiin lauantaina 29. toukokuuta. Tällä kertaa mukana oli myös Reisjärven Kunnossa kassulle -kurssi, joten osallistujia oli kaiken kaikkiaan 16. Kunnossa kassulle -kurssin osalta päivä alkoi kahdella Jouni Tillin ja Janne Nymanin vetämällä koulutustuokiolla reserviläiskiväärin käsittelyn, tähtäämisen ja laukaisemisen hienouksista. Tämän jälkeen siirryttiin ampumaradalle, jossa varsinainen Atraimen osasto suoritti RK-ammunnat Mika Ojalan johtamana. Kunnossa kassulle -kurssi puolestaan totutteli kovapanosammuntoihin Jannen johdolla. Tulostakin tuli, sillä melko nopeasti osumat alkoivat olla taulussa sellaisessa nipussa, että voitiin päätellä aseen käsittelyn, ampuma-asennon rakentamisen, tähtäämisen ja laukaisemisen olevan mukavalla mallilla.

Atraimen uljaat soturit ampuivat kattavan kavalkaadin erilaisia ammuntoja tällä kertaa lähinnä polvelta ja pystyasennosta. Hyvin näkyi sujuvan - tietysti! Lopuksi suoritettiin kilpailuna varsin haastava rata, jossa pulssi nousi ja adrenaliini suorastaan ryöppysi elimistössä. Kokemus oli tälläkin kertaa valttia. Kunniataulukko on seuraavanlainen:

1. Matti Kiviniemi 211,42
2. Juha-Matti Pesola 199,7
3. Arto Kunelius 182,2
4. Ari-Pekka Paananen 172,88
5. Riku Haikola 167,61
6. Teemu Paavola 166,99
7. Antti Liimatainen 137
8. Petri Åvist 122,81
9. Ari Liimatainen 113,28

Ampumarataosuuden jälkeen kylvettiin ja suunniteltiin tulevia tapahtumia. Yllätysnumerona oli tällä kertaa puheenjohtaja Janne Nymanin sekä lähitaisteluvastaava Ari Liimataisen dramatisoima road trip -tyylinen veijaritarina kahden iloisen ystävyksen retkestä "isoille kylille" etsimään sateenkaaren päätä. Aika velikultia.

Atrain kiittää Kunnossa kassulle -kurssilaisia, kaikkia muita osallistuja sekä erityisesti Mika Ojalaa ammunnan johtamisesta.

torstai 22. huhtikuuta 2010

Atraimen taistelutovereita Pauha 2010 -harjoituksessa

Huhtikuun 16. - 18. järjestettiin Lohtajalla Vattajanniemessä 10. Pauha-harjoitus. Tämän vuoden harjoitus oli tähän mennessä suurin, sillä osallistujia oli noin 500. Reserviläisten lisäksi leirillä oli mukana kolme kertausharjoitusjoukkoa, kutsuntaikään tulevia koululais- ja lukiolaisryhmiä sekä muun muassa vartijaopiskelijoita. Erityisen kiinnostavaa Pauhassa on, että harjoituksen suunnittelu, järjestelyt ja jopa sotilaskoulutus toteutettiin suurimmaksi osaksi vapaaehtoisvoimin. Puolustusvoimat huolehti ammuntojen turvallisuudesta, ja lisäksi muutamilla kursseilla kouluttajina oli virassa olevia upseereita.

Atrainlaisia osallistui tänä vuonna tiedustelutoiminnan perusteet -kurssille ja kertausharjoitukseen, jonka johtajan ja kouluttajan vaativista tehtävistä huolehti paikallisjehu Janne Nyman rautaisella kokemuksellaan hyvinkin laajoista koulutuskokonaisuuksista. Lisäksi torjuntajoukkueen taistelun perusteet -kurssilla johtajana oli Atraimen maakuntavastaava Juha Heikkilä. Allekirjoittanut osallistui tiedustelukurssille, joten seuraavassa hiukan tarinaa siitä. Kurssi alkoi oppitunneilla, joiden jälkeen palauteltiin mieliin sissiteltan pystyttämistä sekä majoitusjärjestelyjä. Tietysti näin, koska ”maasto on tärkein luokkahuoneemme”…eli siis koska ei mahduttu parakkeihin. Lauantaiaamu alkoi ”hyvin nukutun” yön jälkeen reippaana – hassu juttu, miten molemmat kädet ja selkä voivat nasahtaa tunnottomiksi muutaman tunnin aikana. No, joka tapauksessa aamupäivä kului oppitunneilla, tiedusteluryhmän liikkumisen harjoittelussa sekä tietysti ryhmäkohtaisen varustuksen kuittaamisessa. Herkullisen table d'hôte -trangialounaan jälkeen päästiin sitten itse asiaan eli soveltamaan teoriaa käytäntöön.

Lyhyen siirtymisen ja tst-jyräköinnin jälkeen tiedusteluryhmämme oli valmiina teltanpystytykseen, ruokailuun sekä tiedustelukäskyn vastaanottamiseen. Itse huomasin tässä vaiheessa, että todennäköisyys partiosanomalaitteen toimimiseen on huomattavasti suurempi, kun virtalähteet ovat mukana, ja että myös Marko Perustaistelijan roolissa on hyvä olla putoilematta pois kartalta. Yleensä kuvioihin kuuluvan pienen sekoilun jälkeen alkoikin sitten valmistautuminen harjoituksen kiinnostavimpaan osuuteen eli yölliseen partiotiedusteluun.

Ensimmäistä kertaa ikinä tiedustelupuuhassa ollut Atrain-partio suoriutui tehtävästään varsin mallikkaasta, ja pääsimme noin 50 metrin päähän vihollisesta paljastumatta. Oleellista oli myös, ettemme eksyneet kertaakaan! Päällimmäisenä jäi mieleen peitteisen maaston hyödyntämisen tärkeys sekä se, miten kova ääni huolimattomasta löntystämisestä aiheutuu. Liikkuminen on siis suunniteltava tarkkaan, ja aistien on oltava skarppeina. Välillä tulikin sellainen Blair Witch Project -fiilis, kun metsä tuntui harhauttavan viattomia ”tunustelijoita” kuiskuttelemalla vaikka mitä veikeitä juttuja. Yksin tiedustellessa metsään sekoamisen riski lieneekin huomattavasti suurempi. Tiedustelu oli kaiken kaikkiaan juuri niin mielenkiintoista kuin ennakkoon odoteltiin. (Kuvassa ylävasemmalla maustepojat toiminnassa: Anssi liikuttaa päätään ja Jouni tähystää.)

Lopuksi haluamme kiittää kurssin kouluttajaa luutnantti Tanja Väyrystä sekä muita kurssilaisia. Erityiskiitoksen ansaitsee myös kurssinjohtaja Tuomas Rautio onnistuneesta kokonaisuudesta ja yleisjohtamisesta. Kiitos! Seuraava vastaava tilaisuus on Vuori-harjoitus syyskuussa Haapajärvellä, jolloin ohjelmassa on jälleen runsaasti kursseja. Suosittelemme.


Partionjohtaja Mikko Puurula hautoo jotain takuulla (viholliselle) vaarallista...


PS. Huomio atrainlaiset! Seuraava tapahtuma on ampumapäivä Antinkalliolla lauantaina 29. toukokuuta. Ohjelmassa on eri ammuntamuotoja. 14 nopeinta ilmoittautujaa mahtuu mukaan, ole siis ajoissa liikkeellä! Eli ilmoittaudu heti.

tiistai 9. helmikuuta 2010

Atrain palkittiin

Reisjärven paikallistoiminta palkittiin Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) Keski-Pohjanmaan maanpuolustuspiirin paikallispäälliköiden koulutuspäivässä Kokkolassa 23.1.2010. Palkinnon otti vastaan Reisjärven paikallispäällikkö Janne Nyman. Nymanille luovutettiin Terhon Kartussi -niminen raskaan panssaritorjuntasingon kartussi.

Terhon Kartussi -palkinto luovutetaan vuosittain paikallispäällikölle, joka on kehittänyt ja uudistanut MPK:n paikallistoimintaa sekä aktiivisesti hankkinut uusia osallistujia MPK:n kursseille ja siten edesauttanut reservin osaamisen kehittämistä alueellaan.

Palkintoa vastaanottaessaan "piällysmies" Janne Nyman kiitti aktiivisia jäseniä, koska ilman innokkaita atrainlaisia ei toiminnasta tulisi yhtään mitään. Kunnia kuuluu siis teille, arvoisat jäsenet!