maanantai 31. toukokuuta 2010

Hei, me ammuttiin!

Atraimen jo traditioksi muodostunut keväinen ampumapäivä järjestettiin lauantaina 29. toukokuuta. Tällä kertaa mukana oli myös Reisjärven Kunnossa kassulle -kurssi, joten osallistujia oli kaiken kaikkiaan 16. Kunnossa kassulle -kurssin osalta päivä alkoi kahdella Jouni Tillin ja Janne Nymanin vetämällä koulutustuokiolla reserviläiskiväärin käsittelyn, tähtäämisen ja laukaisemisen hienouksista. Tämän jälkeen siirryttiin ampumaradalle, jossa varsinainen Atraimen osasto suoritti RK-ammunnat Mika Ojalan johtamana. Kunnossa kassulle -kurssi puolestaan totutteli kovapanosammuntoihin Jannen johdolla. Tulostakin tuli, sillä melko nopeasti osumat alkoivat olla taulussa sellaisessa nipussa, että voitiin päätellä aseen käsittelyn, ampuma-asennon rakentamisen, tähtäämisen ja laukaisemisen olevan mukavalla mallilla.

Atraimen uljaat soturit ampuivat kattavan kavalkaadin erilaisia ammuntoja tällä kertaa lähinnä polvelta ja pystyasennosta. Hyvin näkyi sujuvan - tietysti! Lopuksi suoritettiin kilpailuna varsin haastava rata, jossa pulssi nousi ja adrenaliini suorastaan ryöppysi elimistössä. Kokemus oli tälläkin kertaa valttia. Kunniataulukko on seuraavanlainen:

1. Matti Kiviniemi 211,42
2. Juha-Matti Pesola 199,7
3. Arto Kunelius 182,2
4. Ari-Pekka Paananen 172,88
5. Riku Haikola 167,61
6. Teemu Paavola 166,99
7. Antti Liimatainen 137
8. Petri Åvist 122,81
9. Ari Liimatainen 113,28

Ampumarataosuuden jälkeen kylvettiin ja suunniteltiin tulevia tapahtumia. Yllätysnumerona oli tällä kertaa puheenjohtaja Janne Nymanin sekä lähitaisteluvastaava Ari Liimataisen dramatisoima road trip -tyylinen veijaritarina kahden iloisen ystävyksen retkestä "isoille kylille" etsimään sateenkaaren päätä. Aika velikultia.

Atrain kiittää Kunnossa kassulle -kurssilaisia, kaikkia muita osallistuja sekä erityisesti Mika Ojalaa ammunnan johtamisesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti